Tervehdys.        Teitä on kamala joukko, joka on  seuraillut höperryksiäni Enontekiö-lehdestä.  Niitähän on pariin eri kertaan tullut jonkinlaisina jaksoina siinä lehdessä. Sitten ne oikeastaan ihan yllättäen lakkasivat ilmestymästä. Lehden toimituksessa on useita valmiita sinne toimittamiani juttuja. Syystä, jota en tiedä, juttuja ei ole enää julkaistu. Olen ollut kamalan kyselyryöpyn kohteena ja suunnattoman hämmästynyt siitä joukosta, joka juttuja on seuraillut ja ihmetellyt, miksi juttuja ei enää tule. 

No olen aikanaan perustanut tämän blogin ja kuten huomaatte siinä on muutamia vanhoja juttuja ja sitten blogin pito lopahti. Blogin ylläpidon loppuminen johtui lähinnä siitä, että aloin kirjoittmaan juttuja sinne Enontekiö-lehteen. Nyt kun on tilanne on tämä ja minusta aivan kamala joukko ihmisiä olisi halukkaita juttuja lukemaan, ajattelin että kirjoittelen niitä juttuja sitten tänne.   Otan kuitenkin vielä yhteyttä Enontekiö-lehden toimitukseen menettelyni tiimoilta.   Ootehtaann ja seurathaan.

Orvo

Meinaan aikaa on vierinyt edellisestä tekstailusta.  Se on nääs se kevät kiireistä aikaa. Mutta nyt onkin jo kesä. Ne toukokuun kuumat pesivät myös täällä. 27 astetta pyyhki plussalla ja sääskenpoikaset varmaan alkoivat itämään. Mutta sitten tulikin kunnon kylmäset ja sääskenpoikien elämärapakot ottivat ja jäätyivät.  Tuleeko taasen Lappiin ihanan sääsketön kesä.  Saatan olla oikeassa.  Kuulin jotain kiroilun tapaista tuolta Pohjois-Karjalan seutuvilta. Sääskeä on kuulemma aivan jumalattomasti ja ihan saunajakkaran kokoisia. Niinkös se oli.... Ja samaa kuuluu tuolta Oulun kairasta.  No Oulu nyt on oikeastaa jo sääskien perinteistä asumaseutua. Mutta kuulemma kun on niin paljon sielläkin.  Voin lohduttaa ihmiskärsijöitä,  se sääski on pikkulintujen ruokaa. Hyvä kun saavat joskus helpolla massunsa täyteen ja poikasensa helpommin maailmalle. Jossakin,  vissiin tuolla sivistyneemmässä osaa Suomea , he puhuvat hyttysistyä.  Mutta sama piikkinokka se kuitenkin on. 

Muutan tavallisesti kämpälle tuonne Väylän varteen toukokuun lopulla. Nyt se on pikkuisen viivästynyt kun tuli lähdettyä tuone keskelle suurta järveä.  Nimittäin Atlantille ja siellä Azorien saarille.  Upeaa rehevää luonnonkaunista paratiisimaista seutua. Tuliperäisiä saaria ne kaikki ryhmään kuuluvat yhdeksän saarta ovat.  Luonnon helmassa tuli seikkailtua tosi paljon. Yhdessä kylässä olivat kuumavesihanat jääneet auki. Siellä nimittäin oli useita kiehuvan kuumia pulppuavia ja höyryäviä lähteitä. Siitä olis kätevästi saanut napattua pannuun valmiit kaffivedet.  Niin ja samassa kylässä oli sellainenkin paikka, josta tuli maan alta ( olivat laittaneen oikeen putken ja kraanan) kirkasta viileää poreilevaa, aivan vichyveden makuista vettä.  Kuplat ja kaikki.  Kaikkea ne keksivät.   Saarella oli noin kolmesataatuhatta asukasta ja saman verran lehmiä. Ja niitä näkyi  (lehmiä siis) laiduntavan suurilla viljavan näköisillä niityillä ympäri saarta.  Ja kuulemma maitotuotantoon ne oli opetettu.  Kai ne maidon lisäksi juustoja ja semmosia tuotteita siitä laativat.   Ainoa suuri harmi oli se, että emme päässeet seuraamaan valaiden muuttoa saarten ohi, koska oli niin valtava aallokko. Valaiden ohimarssi oli juuri parhaimmillaan, kertoivat. Ja siellä olisi ollut ihan niitä suurimmiksi kehitettyjä valaita.

No huomenna olen viimeisen päivän metsäsistutustalkoissa ja sitten muljahtaa poika (ja Maisa mukana) taasen kesäksi kämpälle.  Enää ei ole niin kamalaa poltetta lohensoutuun kuin alkuaikoina pakkasi olemaan. Sitä on oppinut rauhallisemmaks. Joo joo, tosi se on. Rauhallisemmaksi.   Tulkaa vaikka katsomaan.   Perunat siellä olen jo nakkonut maahan ja viikonvaihteessa nakkelen sipulit: (uutta pottua, lohta ja sipulirasvaa, oli oi oli...)     No nyt meinasi kyllä jo tulla polte, melkeen hoppu.    Ja kesänmittaan seuraillaan, montako karhuhavaintoa kämppämaastossa  tulee tehtyä.   

Nyt saattaa olla sitten kesänmittainen hiljaisuus tällä palstalla.     Eiku oikeen hyvää kesää sinullekin joka sattut tämän lukasemaan.  Ja saa käydä moikkaamassa yhtä koska (se yhtä koska tarkoittaa  koska vain). Kaffit vähintään keitetään ja kamalia kalajuttuja pakkokuuntelutetaan.      

Hei hei

 

Kevättä se pukkaa sinne sun tänne. Ja niin myös tänne.  Etelässä tulvia ja jokijäitä pelkäävät. Sillat ja vaikka mitkä meinaavat hajoillaja katot romahtelevat.  Miksikähän ei sinne etelään ole määrätty samanlaisia lujuusnormeja kattojen kantavuudelle kuin tänne Lappiin.  Kun kuitenkin sinnekin aina silloin tällöin tulee oikea lumitalvi.  Vai tuleekohan se oikea talvi aina kun pitävät niitä Kööppenhaminan ilmastokokouksia. Emmie vain tiä...

Mutta täällä on ainakin ollut kahta päivää vaille kuukauden aivan uskomattoman kauniit aurinkoiset säät aamusta iltaan. Tosin Pääsiäisen jälkeen pukkasi vähän pilvisempiä päiviä.  Mutta Kilpisjärvellä on ollut koko ajan aivan uskomattomat aurinkopäivät silloinkin kun muu Suomi hautoo itseään pilven alla. Sää/kelikamerasta pruukaan kurkata tuon entisen kotikuntani Helmeä lähes päivittäin.      Pääsiäisen olimme kämpällä tuolla Väylän varressa.  Lunta oli maastossa 95 - 115 sm. Mutta sehän romahti kun tulivat nämä lämmöt.            Pitkäperjantain ja lauantain välisenä yönä tulla jolkutti suurikokoinen susi noin 150 metrin päästä kämpästä Ruotsista meidän puolelle. Näin aamulla jäljet kun hiihtelin jäälle.  Etutassun jäljen pituus oli 11.5 sm, eli aika komea hallaturkki.  Kovasti oli joutunut paikoin kahlaamaan ja arvelin, ettei se kovin kauas taida hiippailla.  Menin tielle kävellen tarkastamaan, onko se tullut yli sen. (siellä tien toisella puolella oli nääs muutamia poroja ja niitä arvelin sen ehkä miettivän) Tien ja joen väli on 300 -. 500 metriä.  Kävelin noin kolmisen kilometriä, eikä tulojälkeä näkynyt.     Illalla hiihdin joen jäälle ja siitä ylöspäin ja sieltähän se susi oli reilun puolen kilometrin päästä palannut takaisin Silvian valtakuntaan. (Sorry Victoria, mutta äitis on vanhempi, siksi näin sanoin. Ollaan silti puheväleissä, joohan)      

 Täytyy tästä lähteä tarkkailemaan muutamia vakituisia tietämiäni jokakeväisiä sulapaikkoja, joko ja ketä on muuttolinnuista saapunut näin pohjoiseen.

Ja muuttolinnuista puheen ollen, poikakin reilun kahden viikon kuluttua lähtee taasen palaamaan tänne koti Suomeen sieltä Espanjan aurinkorannikolta.  kolme kuukautta ovat siellä jo pesineet. Lämpimistä ovat siellä nykyisin nauttineet. Yli kahtakymmentä jo ollut pidemmän aikaa päivisin....  

No säätä kun säätä, mutta nyt liikenteeseen ja kiikari mukaan.

Kuunnellaan.         PS.  nyt ei vitsittänyt,  sorry.

 

Nääs ne olympiaadit. Pieleen veikkasin. Kolmea mitalia arvelin ja viisi tuli (jääkiekkojoukkueet pettivät, en veikannut kummallekaan naiset/miehet  mitalimatskua).Yksi makeimmista tapahtumista oli kun Slovakia tiputti ylvään, kiekkomaailman huippuja vilisevät  (mies) Swenssonit kotimatkalle.  Ja samalnlaiset namut koki tuo suuri ja mahtava tuosta itäpuolelta. Pieni maa nuiden kahden hurjan välissä meni ja otti mitalit. Ylöspäin kurkottaen saavat nyt kumpikin katsella meitä !

Mutta viimesyksyn muistoihin. Meinaan kun ei ole tullut retosteltua sillä että karhu tuli kämpällemme pihaan. Se oli elokuun 10 päivä kun olin  käväisemässä mökiltä kylällä. Naapirikämpän kaveri soitti minulle ja kysyi missä olen. Kun kerroin että tulossa kohta kämpälle, tämä varoitti,että älä vain missään nimessä mene veneidesi luo, sillä siinä rinteessä kämpän ja veneiden välillä oleilee karhu, joka ei pelkää ihmisi.   Keroi että pari naista oli juuri kauhuissaan kertonut olleensa lähellä minun kämppää mustikassa, kun nalle oli yht´äkkiä noussut läheltä pystyyn ja ajanut naikkoset jumalatonta juoksua autolleen.   No meikä tietysti innostui asiasta ja soitin yhdelle tuttavakoiramiehelle, että nyt on koiran kokeilun paikka. (kaveri on äärettömän innokas karhujen seuraaja ja karhukoirien kouluttaja). Ja samaan aikaan oli myös kotinaapurin muuten vain isäntä tulossa kämpälleni moottoripyörällä. No kokoonnuimme kämppätielle kämpän kohdalle ja laadimme suunnitelman.,  Koiramies lähti sieltä mistä mustikkamummot olivat pika-pikaa poistuneet mustikkamailtani .(toinen naisista oli muuten kusas...eiku kastellut siinä rytäkässä housunsakin, kertoi asioista hyvin perillä ollut lähde)     No hiiviskelyjen ja naakimisten jälkeen koiramiehen avulla saimme selville, että ensinnäkään nalle ei ollut ajanut mummoja metriäkään. Oli ilmeisesti noussut kahdelle jalalle ja sitähän ei tavallinen mustikkamummo kestä...   Jäljistä näimme, että karhu oli maannut 15 metrin päässä kämpästä siinä rinteessä ja ihaillut maisemia ja ehkä odotellut josko lohi näyttäytyisi. Sen jälkeen se oli mennyt vähän matkan päässä olleiden kahden veeni luo ja pistellyt poskeensa noin 1.5 kiloisen säynävän, jonka olin tarkoituksella jättänyt luonnon nälkäisille.(ja tästä ei sitten laajemmin hiiskuta. Että lohimies muka napannut Väylästä SÄYNÄVÄN).  Sen jälkeen nalle oli pistänyt uimasille ja meni Ruotsin puolelle.  No jäimme kolmestaan istuskelemaan kämpän portaille ja turisemaan. Koiramies sanoi, että odotelisimme vaikka yönkorville saakka. Hänen mielestään karhu tulee varmasti katsomaan onko rannassa lisää kalaa tarjolla.    Muutaman tunnin kuluttua, kahvia portailla juodessamme parkaisi naapurin kaveri, että katsokaa mikä tuolla joessa ui. "JUMALAUTA SE ON KARHU".   Siinä ei kuulkaa kauaa mennyt kun olimme sisseinä hiipanneet koiora mukana kalliolle veneiden luo kyyläämään tulokasta. Sieltä se nalle ui suoraan veneilleni.   Mutta samassa huomasimme -ja ennenkaikkea kuulimme, -että meidänpuoleista rantaa oli tulossa virtaa alas kaksi todella äänekästä kanoottimelojaa. (näkivät myös nallen).  Muutama metri ennen rantaamme karhu teki täyskäännöksen ja katsoi parhaaksi palata Kalle Kustaan valtakuntaan.   Sinne se rietas katosi.  Mutta upea oli elämys.  

 Ja tarinan opetus tietysti on se, ettei passaa mummojen muka salaa tulla isännän poissaolessa tämän reviireille noin vain mustikoita ryöstelemään.

Siinä sitä polskutellaan ilman uikkaria !!!!

Ei jäänyt nyt kevennysvitsille tilaa.  Oli sen verran kova juttu.